Espanja: Usko koetuksella ja fiesta perfecta

 

Menneenä kesänä vietimme nuorimmaisen tyttäremme kastejuhlaa. Päätimme jo hänen synnyttyään, että tällä kertaa järjestäisimme kunnon bileet mieheni eli lasten Papán kotimaassa Espanjassa, sillä häitämme ja esikoisemme ristiäisiä olimme jo juhlineet täällä Suomessa. Oli aika kutsua Suomen suku ja ystävät niin sanotusti vuorovisiitille Espanjan päähän.

Visio juhlista oli valmiina. Oikeastaan parempi nimitys olisi ristiäisten sijaan kesäjuhla tyttäremme kunniaksi. Sellainen, jossa tanssittaisiin yöhön asti ja mukana viihtyisivät niin aikuiset kuin lapset. Mukaan olisivat tervetulleita kaikki ystävät. Fiestaa vietettäisiin Campolla eli suvun maatilalla, siellä syötäisiin perinteisiä ruokia, istuttaisiin iltaa hyvässä seurassa ja tanssittaisiin flamencoa. Lisäksi pyytäisimme siunausta tyttärellemme mieheni kotikirkossa katolilaiselta papilta. Suunnitelma oli siis selvä – jo kuukausia aikaisemmin, mutta sen toteuttaminen Suomesta käsin osoittautui kuitenkin hiukkasen haastavaksi. Espanjalaisessa pikkukaupungissa kun asiat on totuttu hoitamaan kadulla puhuen eikä meilitse tai puhelimitse ulkomailta käsin.

Kesäkuun alussa saavuimme Chiclana de La Fronteraan todetaksemme, että 70 hengen juhlat olisivat viiden päivän päästä ja meillä ei ollut sovittu mitään, ei siis yhtikäs mitään juhlien eteen. Olin hiillostanut koko kevään miestäni, että onhan hän selvittänyt bändin, entä ruoat ja juomat jne. Hän oli kerta toisensa perään todennut tyynesti, että kaikki kyllä järjestyy.

Espanjaan saavuttuamme minuun oli iskeä todellinen epätoivo, sillä tuplasti näiden juhlien kokoisia häitämme olimme suunnitelleet puolitoista vuotta. Mistä ihmeessä saisimme bändin, äänentoiston, vuokrapöydät ja tuolit, ruoat, koristelut, tarjoilijat, pomppulinnan ja kaiken muun kasaan viidessä päivässä – puhumattakaan papista ja kirkosta kesäkuun suositulle häälauantaille?

Mutta simsalabim, kaikki asiat alkoivat todellakin loksahtaa paikoilleen, kun pääsimme vihdoin kadulle ”hablaamaan”  oikeiden ihmisten kanssa. Hups vain, yhtäkkiä meillä oli sovittu paikallinen flamenco-trio-laulamaan juhliimme pilkkahinnalla ”totta kai tulemme, olemmehan me nyt veljesi tuttuja”, pöydät ja tuolit oli lainattu ja toimitettu ilmaiseksi Abuelon (isoisän) kantaravintolasta, Abuela (isoäiti) ja mieheni sisarukset puolestaan ystävällisesti ilmoittivat, että he kokkaisivat itse juhliin alkupalat ja hommaisivat kylän parhaan paella-miehen taikomaan pääruoan. T’äydellinen pomppulinnakin ilmestyi paikalle jostain ja oli muuten päivän hittijuttu.

Pappi sen sijaan ei suinkaan suostunut vain siunaamaan lastamme, vaan päätti järjestää vauvallemme kunnon katolilaiset ristiäismenot.  Hetken mietittyämme totesimme, että onhan meillä  sentään luterilaisessa kirkossa sama jumala katolilaisten kanssa, joten anti mennä vain – ja sitä paitsi kuuluuhaan miehenikin lapsuuden perujaan Espanjassa katolilaiseen kirkkoon.

Sitä ennen meidän vanhempien usko pistettiin kuitenkin oikein toden teolla koetukselle tai paremminkin sanottuna testiin. Kutsu kävi nimittäin niin sanottuihin ”kuulusteluihin”, joissa pappi ja toinen harras uskoontullut varmistivat parituntisella tenttaamisellaan, että kaikki katolisen kirkon opit oli varmasti taottu kalloon ja voitaisiin täten ottaa mukaan lapsenkasvatukseen.  Juu, totta kai oli… Minähän en edes ymmärtänyt saarnasta mitään ja mieheni ei puolestaan olisi halunnut ymmärtää, sen verran vanhanaikaisilta osa ajatuksista kuulosti.

Ristiäishetki oli puolestaan erittäin kaunis ja mieleenpainuva kokemus. Se sisälsi paljon lauluja, joita pappi itse säesti haitarilla ja sukulaiset kuorolaululla ja kitaralla. Lisäksi kaikki kirkossa olleet lapset otettiin mukaan alttarille toimitukseen. Ei todellakaan mitään vakavamielistä pönötystä, vaan tunnetta ja tunnelmaa täysillä.

Sanat eivät riitä kuvailemaan, kuinka onnelliseksi nämä juhlat meidät tekivätkään. Annetaan siis kuvien puhua puolestaan. Kaikki onnistui paremmin kuin olisimme ikinä edes unelmoineet – suuri kiitos siitä kuuluu espanjasuvullemme, joka tyynen rauhallisesti emännöi juhlia ilman mitään stressiä. Enakkojärjestelyitä ja koristeluja lukuun ottamatte saimme mieheni kanssa keskittyä  vieraiden isännöitsemiseen ja kaikilla aisteilla päivästä nauttimiseen. Ja niitä kokemuksia todellakin riitti. Campo oli kauneimmillaan, ruoka oli suussasulavaa, musiikki ihanaa ja tunnelma katossa. Lapset nauttivat ja leikkivät yli kielirajojen, ja pomppulinna oli odotetusti hitti.

Tanssimme flamencoa, juttelimme ja nauroimme auringonlaskuun saakka. Päivänsankarimme otti välillä pientä lepoa vaunuissa, mutta ei malttanut hänkään olla juhlista kauaa poissa, vaan tarkkaili tapahtumia ja nautti huomiosta täysin rinnoin.

Kiitos niin paljon jokaiselle ystävällemme ja perheenjäsenellemme, joka halusi jakaa tämän ikimuistoisen päivän kanssamme. Erikoiskiitokset uskomattoman lahjakkaalle ystävälleni Alice Ahlforsille, joka on jälleen kerran ottanut nämä hienot kuvat. Ja vielä kerran: Muchas Gracias a la Familia Fernández por organizar con nosotros una fiesta tan increible!

xxx Inari