Päivä lentokentällä – Onko ylimääräinen stopover nautintoa?

Voi kunpa loma jatkuisi, eikä tarvitsisi vielä lähteä kohti harmaata ja lumetonta kotimaata. Tyypillinen ajatus loman viimeisenä päivänä ihanaa auringonlaskua ihaillessa. Paluumatkamme Dubaista viiden lapsen kanssa tällä viikolla muutti käsitykseni siitä, että ylimääräinen yö lomakohteessa voisi olla nautintoa.

Tunnen kyynelten kihoavan silmiini, en enää jaksa, pääsemmekö ikinä kotiin? Seison passin tarkastuksen sivutiskillä Dubain lentoasemalla ja katson paikallisten tullivirkailijoiden säätämistä minun ja kolmen poikani passien kanssa. Lapset heittelevät takanani tyhjää vesipulloa kattoon. En jaksa enää välittää, olen vain tyytyväinen että he eivät kiukuttele. Juuri nyt en halua muuta kuin päästä passin tarkastuksesta läpi ja kotimatkalle. Tämän äidin patterit ovat ihan just kokonaan käytetty.

Lähdimme kotimatkalle upean Dubain loman päätteeksi ihanalta Ramada Jumeirah Beach Residence –hotelliltamme eilisaamuna klo 04.30 siis 30 tuntia aikaisemmin. Valmiiksi tilaamamme kuljetus jätti kaksi äitiä ja viisi lasta matkatavaroineen terminaali ykköseen ja pääsimme sujuvasti siirtymään lähtöportillemme. Koneen lähtöaika oli tässä vaiheessa tunnin alkuperäistä aikataulua myöhässä, mutta olimme saaneet asiasta Finnairilta tekstiviestin, joten emme tulleet turhaan kentälle liian aikaisin.

Lapset olivat aikaiseen herätykseen nähden tosi reippaita ja nautimme ihanat aamukahvit croisantteineen lentokentän kahvilassa. Päästyämme lähtöportille oli kotiin paluun onni käsin kosketeltavissa. Pian meitä alkoi kuitenkin epäilyttää, kun lähtö tuntui viivästyvän entisestään. Kuulutuksista selvisi, että koneeseen oli tullut sähkövika, joka täytyy tarkistaa ennen turvallista kotimatkaa. Mitään tietoa vian suuruudesta tai korjaamisen kestosta ei ollut. Lapset pelasivat ipadillä ja me äidit hoitelimme loman aikana kertyneitä meilejä. Noin tunnin kuluttua kaikki 200 matkustajaa ohjattiin  lentoaseman Mc Donaldsiin hampurilaiselle ja pyydettiin saapumaan tunnin kuluttua takaisin portille. Tietoa uudesta lähtöajasta ei ollut edelleenkään saatu.

Koska kello oli vasta kahdeksan aamulla, aloimme jo haaveilemaan uudesta lomapäivästä Dubaissa ihanalla uima-altaalla, rannalla tai vaikkapa vesipuistossa vielä itseämme auringossa hellien. Yksi ylimääräinen aurinkopäivä tuntui suorastaan houkuttelevalta vaihtoehdolta, kun kuulimme, että Suomessa ovat kaikki lumet sulaneet ja hiihtolomakelit pahemman kerran hakusessa.

Emme kuitenkaan saaneet tietoa suuntaan tai toiseen. Meille tarjottiin vettä ja tuotiin huopia – aika kului. Finnairin henkilökunta oli äärimmäisen ystävällistä, mutta ei tiennyt asioista juuri meitä enempää. Pelasimme korttia, Mustaa Pekkaa, Afrikan tähteä ja laiva on lastattua. Kävimme kahvilla, pirtelöllä, vessassa, jaloittelemassa ja välillä yritimme nuokkua. 7 tunnin kuluttua alkoi kulkea huhua, että koneen miehistön  työvuoro  uhkaa loppua lyhyeen, jollei vikaa saada paikallistettua ja korjattua.

Vihdoin saimme tiedon, että joudumme palaamaan Dubaihin ja iltapäivän koneeseen mahtuisi vain 20 meidän koneen 200:sta matkustajasta. Emme edes yrittäneet taistella, vaan lähdimme suosiolla kohti passin tarkastusta. Sitä ennen  kuitenkin odotimme tietoa hotellista, ulosmenoreitistä, matkatavaroista ja kuljetuksista. Lapset leikkivät uutterasti jokaisessa mahdollisessa välissä.

Dubailaiset virkailijat olivat aivan helisemässä meidän kanssamme. He eivät kertakaikkiaan tienneet mitä koneelliselle maahan palaavia suomalaisia olisi pitänyt tehdä. Vihdoin pääsimme kuitenkin läpi passintarkastuksesta takaisin maahan hakeaksemme jälleen kerran matkatavaramme. Saatuani kolme poikaani passin tarkastuksen läpi, kuljimme rauhallisesti kohti matkatavarahihnaa kun meidät tultiin äkkiä pysäyttämään ja pyytämään takaisin.

Olin aivan paniikissa (luulin, että jäin kiinni ottamistani valokuvista – valokuvaus oli lentoasemalla ankarasti kielletty). Virkailijat pitkissä kaavuissaan palpattivat arabiaa ympärilläni ja lapset kyselivät ”äiti, miksi palaamme takaisin?” Yritin pysyä rauhallisena kun vihreään sotilasasuun pukeutunut virkailija käveli luokseni ja kysyi ”What is the problem?”. ”I don’t have any problems” vastasin ja virkailija alkoi kuumottaa kollegoitaan arabiaksi. Samalla Finnairin koneen perämies käveli luoksemme ja sanoi rahoittavasti, että täällä ei olla totuttu tällaisiin tilanteisiin. Hänen työvuoronsa oli siis päättynyt toista tuntia sitten ollessamme vielä portilla, mutta hän oli seuraamassa passien tarkastusta, kunnes kaikki matkustajat olivat päässeet onnellisesti takaisin maahan. Sillä hetkellä annoin todella arvoa hänen rauhoittaville sanoilleen ja läsnäololleen.

Saimme passeihimme kasan uusia leimoja ja pääsimme vihdoin matkatavarahihnoille, jossa jo ystävämme odottivat (matkalla pysähdyin ostamaan lapsille suklaata ja äideille vaaleanpunaista unijuomaa palkinnoksi reippaudestamme). Kävelimme bussiin ja matka kohti Finnairin järjestämää hotellia alkoi. Kello oli 4 iltapäivällä päästessämme hotelliin. Lasten voimat olivat käytetty, nuorin simahti jo respan sohvalle sisäänkirjautumista odottaessamme. Saimme yhteisen perhehuoneen, mutta huone oli kaukana netin neljän tähden luokituksesta ja kunnollisia sänkyjä oli seitsemän hengen seurueellemme vain neljä.

Lapset olivat aivan uskomattomia. Hetkessä he laittoivat pystyyn sketsihahmokisan ja hieman ruokaa saatuaan jaksoivat vielä pulikoida hotellin uima-altaallakin. Unta ei tarvinut sinä iltana kyllä odottaa. Nuorimmaisellemme nousi kuume ja hän kikkaili ilonamme odottaessamme viestiä Finnairilta koneemme uudesta lähtöajasta. Kahdeksan jälkeen tuli viesti, jossa kerrottiin, että lisätietoa saadaan aamulla klo 6. Rupesimme tyytyväisenä nukkumaan kapeassa vuodesohvassa.

Vähän ennen puolta yötä heräämme tekstiviestien tulitukseen. Finnair ilmoitti, että meidän pitäisikin olla kentällä klo 03.00 ja kone lähtee jo kuudelta. Epäilin viestin olevan automaatin lähettämä virhe, mutta olihan asia pakko selvittää ja hyvin alkaneet unet olivat mennyttä. Finnairin asiakaspalvelu ei vastannut puhelimeen, sähköpostiin, facebook-viestiin eikä twitteriin. Onneksi kello oli Suomessa vasta kymmenen ja sain kiinni Finnairilla työskentelevän ystäväni. Hän selvitti koko sopan ja kaikille matkustajille tuli hetken kuluttua uudet tekstiviestit, joissa pahoiteltiin viestinnässä tapahtunutta virhettä ja kehoitettiin nukkumaan aamuun.

Selkäni oli aivan jumissa johtuen surkeasta vuodesohvasta, joten siirryin keskimmäisen poikani sänkyyn loppuyöksi. Se olikin hyvä, sillä nuorimmaisemme oli yöllä kastellut sängyn ja samalla kummitätinsä kaulaa myöten, minä sen sijaan säilyin kuivana:) Meidät herätettiin hotellin toimesta kuuden maissa ja saimme tiedon, että kuljetus kentälle lähtee klo 07.30.

Tunnelma paluubussissa lentokentälle oli leppoisa ja ihmiset vitsailivat keskenään, että tässä ollaan Dubaissa jo toista kertaa tänä vuonna jne. Lapset jaksoivat edelleen olla yllättävän reippaita. Matkatavaroiden luovutuksen jälkeen oli jälleen vuorossa passien tarkastus ja nyt edellispäivän virkailijoiden väärin laittamat monet leimat olivat ongelma. Jouduimme odottelemaan pitkän aikaa, ennen kuin meidät laskettiin kotimatkalle. Siinä meinasi usko loppua ja epätoivo iskeä. Onneksi lapset jaksoivat leikkiä sillä tyhjällä vesipullolla.

Päästyämme vihdoin lähtöportille en enää jaksanut välittää siitä kuinka monta tuntia olimme myöhässä. Lentomatka sujui kertakaikkisen sydämellisen ja poikkeuksellisen palvelualttiin miehistön ansiosta todella mukavasti. Koneessa oli myös hyvin tilaa, kun osa matkustajista oli lähtenyt jo edellispäivän iltakoneella, joten saimme levittäytyä penkeille lepäämään. Lopulta saavuimme kotiin maanantaiaamun sijaan tiistai-iltana.

Ajatus Dubain hiihtolomareissusta syntyi yhdessä ystäväni Katin kanssa. Toteutimme lopulta 11 vuorokauden mittaiseksi venyneen reissun kahden äidin ja viiden lapsen tehojoukolla. Kerron tarkemmin kokemuksistamme ja Dubain vinkeistä lapsiperheille täällä blogissa tulevan viikon aikana niin aikuisten kuin lasten silmin koettuna.

 

Oletko sinä joutunut jäämään ylimääräiseksi yöksi lomakohteeseen ja pystyitkö nauttimaan siitä?

Aurinkoa kaipaavin ajatuksin Inna-Pirjetta