Olen aloittanut äitiysloman jälkeen työelämässä jälleen reilut pari kuukautta sitten. Jos joku olisi tullut viime viikolla kysymään, mitä kaipaan juuri nyt entisestä elämästäni eniten, olisin vastannut: rentoa, kiireetöntä hengailua koko perheen kanssa – aikaa ilman sen kummempia suoritusvelvoitteita. Kutsu Sokos Hotelli Caribian muutaman päivän virkistymisbreikille tuli siis täydelliseen aikaan.
Emme ole koskaan olleet kylpylälomalla perheemme kanssa, ja rehellisesti sanottuna en ole koskaan ajatellutkaan olevani mikään kylpylätyyppi, kuten en mielestäni ole risteilytyyppikään. Ajatus vain yhdessä ja samassa paikassa olemisesta, enemmän kuin päivän, ahdistaa minua jostain syystä.
Laivalla tulee ikään kuin ahtaanpaikankammo: apua, enkö pääse täältä mihinkään muualle, pitääkö syödä ja juoda jatkuvasti näissä samoissa ravintoloissa – vähän kuin vapauteni olisi riistetty. Jostain syystä olen aina ajatellut, että kylpylässä yöpyminen ja hengailu tuntuu samalta. Oli siis mahtavaa päästä katsomaan, osoittautuvatko ennakkoluuloni tosiksi.
Visuaalisesti Turun Sokos Hotel Caribia muistuttikin kovin Viking Linea jo heti sisään astuttaessa. Tilava aula kirjavine 90-lukulaisine sisustuksineen, marmoriruudullisine lattioineen, rusehtavine kokolattiamattoineen, tekokasveineen ja puupanelointeineen. Ulkoinen habitus muuttui kuitenkin sivuseikaksi, kun vastaanottovirkailija toivotti meidät erittäin sydämellisesti tervetulleiksi ja yksivuotiaamme lähti juoksemaan silmät kiiluen kohti aulan keskellä olevaa merivesiakvaariota ja kiljui samalla sanaa: KALA! Siis kala! Ei siis mikään ihan tavallinen kala, vaan hänen NELJÄS sanansa, joka tuosta vain tupsahti ulos ja sattui siis olemaan KALA.
Siinä oltaisiinkin voitu sitten viettää loppuilta, sillä jos minimme olisi osannut puhua enemmän kuin nuo neljä sanaa, niin hän olisi taatusti sanonut, että hänen elämänsä loma alkoi juuri nyt ja siihen lystiin tarvittaisiin vain ja ainoastaan KALA.
Onneksi pääsimme kuitenkin siirtymään puolen tunnin akvaariosession jälkeen hotellihuoneeseemme, sillä se oli mahtavan positiivinen yllätys. Ovessa oli kruunu (huone oli Junior Sviitti), joten vanhemman tyttäremme mielikuvituksessa se tarkoitti, että se on OIKEAN prinsessan huone. Ja siitäpä vasta lysti syntyi, kuten lähes jokaisen nelivuotiaan tytön äiti saattaa kuvitella. Hän saisi elää seuraavat kaksi päivää kuin oikea prinsessa.
Pienet prinsessat pääsivät hypäämään huoneemme kylpyhuoneen isoon valkoiseen porealtaaseen, jota ympäröivät kreikkalaiset pilarit ja valaisivat katossa olevat pienet tuikkivat tähdet. Sen jälkeen unille sai käydä omaan superleveään sänkyyn sekä mukavaan matkapinnikseen, jotka sijaitsivat pikku prinsessojen omassa huoneessa – huoneemme koostui kahdesta huoneesta sekä isosta kylpyhuone-vessa-yhdistelmästä.
Yöllä kumpikaan prinsessoista ei päästänyt ääntäkään, vaan he nukkuivat kuin tukit – tällaista yötä ei ole vielä elämässämme ennen ollutkaan. Ja sama toistui seuraavana yönä.
Aamiaisella me vanhemmatkin tunsimme olomme kuninkaallisiksi, sillä itsekin oli päässyt vetämään kaksimetrisessä sängyssä häiriöttä sellaiset yöunet, että en edes muista vastaavia. Ja ah, miten runsaasti meitä aamiaisella kestittiinkään. Pöydistä löytyi lähes mitä tahansa. Kaiken kruunasi suklaalähde, johon sai dipata vaahtokarkkeja ja hedelmiä. Nam.
Päivä hurahti mukavasti kylpylässä, vaikka se ei mitenkään kovin suuri ollutkaan. Meille riittävä kuitenkin, sillä kummatkin lapset viihtyivät parhaiten lastenaltaassa, jossa oli pieni liukumäki ja vesileluja, ja jonka vesi oli lämmintä kuin tropiikissa. Ensimmäinen kerta ikinä, kun uima-altaassa ei tullut kylmä. Huomasi, että olimme ensikertalaisia, sillä en ollut osannut varustautua oikein ja ottaa lapsille mukaan kylpytakkeja. Vaatteet kuului riisua jo omassa huoneessa ja hipsiä kylpytakissa kylpylään. Aikuisille ja isommille lapsille löytyi hotellista omat takit, mutta meidän lapset saivat kääriytyä tällä kertaa isoihin pyyhkeisiin.
Allasalueella oli Hesburger ja Kotipizza, ja muuten hotellista löytyi vain yksi ns. tavallinen ravintola, joka sekään ei ollut kovinkaan viihtyisä. Illallisvaiheessa minuun iskikin kriisi. Jos kerrankin olimme koko perheen kanssa viettämässä laatuaikaa, niin minun olisi pakko päästä syömään jonnekin muualle kuin pikaruokaravintolaan tai ikkunattomaan pimeään kellariin. Nälkä oli kuitenkin kammottava, joten jotta vältimme itkupotkuraivarit, jotka olisivat pian iskeneet meistä jokaiseen nälkäiseen pitkän uimapäivän jälkeen, päätimme syödä alakerran ravintolassa. Mutta ei ole miestä vaatteisiin katsominen, sillä vaikka ravintolan ulkoasu oli ankea, niin ruoka oli yllätykseksi hyvää ja mieheni sanoi, että hampurilainen kuului yksiin parhaimmista, mitä hän oli ikinä syönyt.
Jälkiruoalle päätimme suunnata Turun keskustaan lempiravintolaani Tintån, jossa nautimme latet ja kunnon kakkupalat. Sen jälkeen jaksoi taas hymyillä, ja ennen nukkumaanmenoa suuntasimme vielä iltauinneille sekä saunomaan. Aah, miten väsyneenä sitä kaatuikaan sänkyyn päivän päätteeksi.
Harmiksi minuun oli iskenyt seuraavana aamuna superflunssa, joten prinsessat lähtivät uintireissulle papan seurassa – akvaarion katselun kautta totta kai, kuten jokainen kerta, kun huoneesta poistuttiin.
Aamu-uintien jälkeen olikin aika pakata tavarat ja suunnata nokka kohti Helsinkiä. Lapset nukahtivat sopivasti päiväunille kotimatkaksi. Ennen sitä he ehtivät kuitenkin vastata kyselytutkimukseeni, mikä reissussa oli parasta: 4-vuotiaalle tärkeintä oli uiminen, papálle koko perheen kanssa yhdessä oleminen, minulle jättimäinen sänky ja yöunet siinä ilman lapsia ja taaperollemme K-A-L-A, mikäs muukaan.
Kai meistä kylpyläihmisiä siis tuli: kaikki täydellisen loman kriteerit on täytetty ja olo on virkistynyt ja onnellinen.
No Comments