Pyöräilin pimeässä aamussa kohti työpaikkaa. Sade piiskasi vasten kasvojani ja poskelle taisi vierähtää myös kyynel. Lauttasaaren sillalla kova vastatuuli teki etenemisestä lähes mahdotonta. Olin juuri jättänyt nuorimmaiseni päiväkotiin ja olin jostain syystä hermostunut pojille aamulla ja sovintoa oli sitten solmittu vielä päiväkodin naulakoiden välissä.
Siinä pyöräillessäni syntyi tämä postaus. Kirjoitus elämäni tärkeimmästä matkasta: Matkasta äidiksi.
Jo passin hankkiminen oli jännittävää. Sitä ei oikein tiennyt, miten siinä kuvassa pitää olla. Onneksi oli monta ystävää, jotka auliisti antoivat neuvojaan, kannattaako kuvassa hymyillä vai olla vain ihan vakavissaan. Välillä meinasi kaikkia neuvoja kuunnellessa jo oma pää mennä sekaisin, ennen kuin ymmärsi, että minulla on oikeus omaan tapaani matkustaa.
Ensimmäisen lapsen syntymä oli kuin saapuminen lentoasemalle. Ilmassa jännitystä ja onnea, jonkinlaista vapautta ja lupausta jostain ihan uudesta. Toisen lapsen kohdalla juutuimme turvatarkastukseen ja melkein myöhästyimme lennolta, sillä kolme perättäistä tuulimunaraskautta meinasivat jo saada matkahaaveet kokonaan sumennettua. Kuitenkin pääsimme onnellisesti ilmaan. Lennolla olo oli vähän epätodellinen, kuten vauva-aikaan kuuluu. Sitä ajattelee, että kaikki on mahdollista ja nämä aikaiset aamuherätykset kuuluvat matkalle lähtöön. Siinä huumassa huomasinkin jo odottavani kolmatta lasta ja pian olin kolmen pojan äiti.
Osasinko pakata matkalaukut oikein entä oliko ylikiloja?
Minun matkalaukuista löytyy aina vähän kaikenlaista, kuten tänne Ranskaankin oli pakko ottaa mukaan kaikki kahdeksan kesämekkoa, ihan vain varmuuden vuoksi. Äitiyden matkalaukkuun olen saanut paljon eväitä rakkailta ystäviltäni sekä myös omalta äidiltäni. Laukuistani löytyy niin villasukat kuin silkkihame, vaelluskengät ja korkeat korot. Välillä matkalaukku olisi jäänyt kokonaan pakkaamatta ilman rakkaiden apua. Pakkausapua olen onnekseni myös saanut niin anopilta, siskolta, ystäviltä, äidiltä kuin tietysti omalta matkakumppaniltani 24 vuoden takaa.
Niin äitiydessä kuin matkalaukun pakkaamisessa olen melkoisen impulsiivinen. Pitkän tähtäimen suunnitelmat koskevat korkeintaan tulevia lomamatkoja, muuten eletään pitkälti hetkessä ja välillä aika lailla viime tipassakin. Viimeinen yö ennen matkalle lähtöä menee poikkeuksetta valvomiseksi, sillä miljoona juttua on vielä tekemättä. Ja äitiydessä monta juttua jää kokonaan suorittamatta. Onneksi käsimatkatavaraan voi aina laittaa herkulliset eväät (mieluiten äidin tekemät) ja työntää unohtuneen hammasharjan sinne sivutaskuun.
Itse matkakohteet ovat välillä olleet aurinkoisia silokallioita, kuumia hiekkarantoja ja vehreitä alppiniittyjä. Joskus taas sateisia rämeikköjä, ruuhkaisia kaupunkeja tai paahtavia aavikoita. Tänään saavutaan paratiisimaiselle hiekkarannalle suojaisaan laguuniin, mutta jo huomenna samalla rannalla myrskyää. Varmaa on, ettei koskaan tiedä etukäteen minkälainen matkakohde äitiydessä seuraavaksi odottaa sekä se, että matkaa on vielä jäljellä vuosia.
On vaikeaa edes kuvitella elämää ilman näitä kolmea matkakaveriani. Heidän ansiostaan olen reissannut viimeisen 12 vuoden aikana enemmän kuin koskaan ja jokaisella matkalla olen taatusti tehnyt jotain, mitä en ilman lapsiani olisi edes harkinnut tekeväni. Olen löytänyt uusia tapoja matkustaa, asua, kokea ja elää. Nyt viimeisimpänä tämä kuin paikallinen perhe -projekti, joka on tuonut minut ja ystäväni lastemme kanssa tänne Ranskaan elämään paikallista arkea kuukaudeksi.
Tänään täällä Ranskassa vietetään äitienpäivää ”Fête des Mères”, joten ajattelin, että nyt on hyvä aika laittaa ajatukset paperille. Monessakin mielessä tämä Ranskan kuukausi liittyy myös tähän elämäni merkittävimpään matkaan, sillä ensimmäinen lapsemme sai alkunsa Pariisissa, juuri ennen muuttoamme Suomeen, asuttuamme Ranskassa vuoden mieheni työkomennuksella 13 vuotta sitten.
Olen todella kiitollinen, että olen saanut lähteä tälle ainutlaatuiselle matkalle, johon on mahtunut elämyksiä ja hetkiä laidasta laitaan. Riemua, yllätyksiä ja epätoivoa, mutta ennen kaikkea onnea, iloa ja kiitollisuutta.
Tämä on minun elämäni,
minun valintani, minun lahjani.
Kovin täynnä on lasi,
hirmu kovalla kuoro.
Kaikesta huolimatta onnelliset kädet täynnä touhua
ja sydän, joka meinaa pakahtua.
Näissä tunnelmissa toivotan kaikille äideille ranskalaisittain hyvää äitienpäinää ”Bonne Fête Maman” ja haluan jakaa kanssanne videon, jonka toteutimme suomalaisena äitienpäivänä yhdessä Expedition Arcadan opiskelijoiden kanssa täällä ranskassa.
Kiitos maailman parhaat matkakumppanini!
– Inna-Pirjetta
Lue tästä mistä tässä #kuinpaikallinenperhe -projektissa on kyse? Mitkä olivat saapumisen tunnelmat, kuinka sujui äidin oma roadtrip tänne Etelä-Ranskaan ja miksi paniikki meinasi iskeä juuri ennen lähtöä? Entä miten lasten ensimmäinen kouluviikko sujui heidän mielestään?
Ps. Olin jo mielessäni otsikoinut tämän jutun Elämäni tärkein matka, mutta sitten bloggaajakollegani Sanna julkaisi samalla otsikolla jutun kaksi viikkoa sitten, lue tästä Sannan ajatuksia äitiyden matkasta.
No Comments