Etätöihin Etelä-Ranskaan, voi kuinka romanttista!

 

Vieraspostaus by Kati Palsanen

Eiks niin lapset, että olisi siistiä mennä paikalliseen kouluun ja me äidit voitaisiin tehdä etätöitä?

Kaikki sai alkunsa rakkaan ystäväni Inna-Pirjetan hullusta ideasta. Lähdetäänkö Ranskaan kuukaudeksi? ”Eiks niin lapset, että olisi siistiä mennä paikalliseen kouluun ja me äidit voitaisiin tehdä etätöitä?” Tyttäreni innostui heti, joten päätin itsekin heittäytyä tämän hullutuksen vietäväksi. Vielä kun kolmasluokkalainen poikanikin valitsi A-kieleksi Ranskan, olin entistä vakuuttuneempi, että tämä idea täytyy elää todeksi. Pientä epävarmuutta noin vuoden kestäneeseen ideointiin toi omalla kohdallani työpaikan vaihto. Ihan ensimmäisenä en kehdannut työhaastattelussa kysyä, mitäpä jos olisin sitten touko-kesäkuussa 2015 neljä viikkoa Ranskassa?

Uusi työni osoittautui kuitenkin jo hyvissä ajoin projektiluonteensa vuoksi hyvin etätyöhön soveltuvaksi. Olimme etukäteen miettineet, että olisi hienoa jakaa Ranskassa vietettävä kuukausi etätyö- ja lomajaksoon. Varsinainen etätyöosuus tulisi siten olemaan kaksi viikkoa. Pystyin joustavasti suunnittelemaan kahden viikon etätyöperiodin, jolle varasin koko kevään ajan sellaisia töitä, joita olisi kiva tehdä silloin kun tarvitsen aikaa koota ajatuksia ja tehtyä projektia yhteen.

Mitä lähemmäksi reissun lähtö läheni, huomasin ajattelevani jatkuvasti, että tämän ja tämän voin hoitaa sitten Ranskassa. Reissuun lähtiessä työlista olikin jo melkoinen.

Itsestäni olin etukäteen huolissani, miten työarki Suomesta pysyy mielessäni, kun siirryn niin eri ympäristöön. Työni SOS-Lapsikylän kehittämispäällikkönä on niin vahvasti sidoksissa suomalaisten lapsiperheiden arjen sujuvuuden kehittämiseen, että pelkäsin kadottavani kosketuksen siihen todellisuuteen tuhansien kilometrien päässä. Toisin kuitenkin kävi. Nykytekniikka piti huolen, että sähköpostit, skype, Lync ja uutiset kulkivat ihan samalla tavalla Etelä-Ranskan vuorille kuin Snellmaninkadullekin.

Nautin tunteesta, että ikävöin työkavereitani, tuttua toimistoa, sitä yhteisöä, johon koen Suomessa kuuluvani. Nautin myös uudesta näkökulmasta, jonka Ranskalainen yhteiskunta minulle tarjosi omine omituisuuksineen ja tapoineen.

Ranskalainen koulujärjestelmä osoittautui loistavasti etätyötä tukevaksi malliksi. Lasten koulupäivä ajoittuu neljänä päivänä viikossa klo 8.20-15.30 välille ja keskiviikkoisin koulua oli klo 8.20-11.40. Pitkä päivä piti sisällään viisi tuntia opetusta ja keskellä päivää oli kahden tunnin paussi. Paussi piti sisällään kolmen ruokalajin lounaan sekä vapaata ja ohjattua leikkiä koulun pihalla. Oletukseni oli, että lapset ovat koulupäivän jälkeen todella väsyneitä, mutta toisin kävi. Alakouluikäisten lasten opetus ei koskaan tapahtunut koko päivää luokkahuoneessa, vaan päivään tuli mukavasti vaihtelua muun muassa tenniksestä ja puutarhan hoidosta. Ensitunnelmamme koulusta pääset lukemaan tästä.

Lasten reipas asenne olikin etätöiden keskeisin mahdollistaja. Töistä irtautuminen ei myöskään ole ollut koskaan näin helppoa. Työpäiväni päättyi lähes päivittäin kipitykseen koululle lapsia vastaan. Työasiat unohtuivat välittömästi, kun iloinen lapsijoukko purkautui koululta luoksemme. Koko kymmenen minuutin koulumatka kului viiden lapsen yhtäaikaista selostusta kuunnellen siitä, mitä kaikkea koulussa oli sinä päivänä tehty, mitä oli ruoaksi, minkä nimisiin lapsiin he olivat tutustuneet, kuka oli riidellyt kenenkin kanssa ja mitä kaikkea he olivat opettaneet Suomesta uusille kavereilleen. Kokemuksia lasten koulunkäynnistä voi lukea tästä.

Toinen keskeinen etätyön mahdollistaja oli saumaton tiimityö Inna-Pirjetan kanssa. Kun lapsilla olikin yht´äkkiä vapaapäivä jonkun paikallisen pyhäpäivän takia, teimme joustavan työvuorosuunnitelman. Inna-Pirjetta vei lapset aamupäivällä markkinoille, jotta minä sain tehdä töitä rauhassa aamupäivän ja minä puolestani vietin lasten kanssa iltapäivän uima-altaalla, jotta Inna sai tehdä rauhassa töitä iltapäivän. Illalla laitoimme lapset ajoissa nukkumaan ja teimme vielä yhdessä muutaman tunnin töitä ennen nukkumaan menoa.

Uskallan väittää, että tästä joustavuudesta hyötyi myös työnantajani.

Voin lämpimästi suositella tällaista irtiottoa arjesta muillekin. Ainakin itse toivon voivani tehdä tällaisen seikkailun lasteni ja ystävieni kanssa vielä monta kertaa. Uskallan väittää, että tästä joustavuudesta hyötyi myös työnantajani. Uusi ympäristö toi uutta ajattelua ja runsaasti uutta energiaa. Mutta jokaiselle, joka suunnittelee jotain vastaavaa voin lämpimästi suositella ”työkaverin” mukaan ottamista. Minun ja Innan yhteiset työpäivät toivat omaan tekemiseeni selkeän rytmin ja hallinnan tunteen. Täytyy myös sanoa, että tässä ympäristössä työ ei todellakaan tuntunut vain työltä. Aamiaiscroisantti aprikoosihillolla teen tai kahvin kera lasten kouluun lähdön jälkeen, ihanat lounassalaatit omalla aurinkoisella terassilla vuorimaisemasta nauttien ja iltapäivän pikakävelyt koululle lapsia vastaan oli ihanaa jakaa rakkaan ystävän kanssa ja todellista arjen luksusta.

Etätyössä tuhansien kilometrien päässä kotoa minulle ehdottomasti parasta oli yhdessä lasten kanssa vietetty aika. Aika, jota tuntui olevan paljon enemmän kuin kotona Suomessa. Vaikka lasten koulupäivät olivat pitkiä, niin sen jälkeen meillä oli koko pitkä ilta yhteistä aikaa. Yleensä yhteisen koulumatkan jälkeen suuntasimme pikavälipalan kautta suoraan uima-altaalle. Eikä sitä oikeastaan muuta tarvittukaan. Yhteinen illanvietto päättyi enemmän tai vähemmän yhdessä valmistettuun illalliseen, jonka jälkeen kaikki olivat valmiita makoisille yöunille. Täällä kenelläkään ei ollut kiire harrastuksiin, ei liioin kavereille, eikä äitien tarvinnut koko ajan siivota ja järjestää yhtä sun toista asiaa. Kävimme kaupassakin aina kerralla viikon ruoat, joten sitäkään velvoitetta ei tarvinnut aikatauluttaa arkeen kovin usein.

– Kati Palsanen

Lue Ranskan kuukauteemme liittyvät aikaisemmat postaukset täältä.