Oi Pohjanmaa. Mitä sinusta tiesinkään, tai pikemminkin en tienny, vielä kaksi viikkoa sitten, kun olin vain kiihdytellyt autolla lävitsesi kohti pohjoista mielessäni kaksi ääripäätä: puukkotappelut ja uskonjuhlat.
Ihan ensimmäiseksi ei olisi tullut mieleen lähteä Seinäjoelle rauhoittumaan. Toisin kävi, kun #nbefinland blogimatka vei meidän neljän hengen ryhmämme kohti Etelä-Pohjanmaata, ja kas vain tämä äiti löysi mielenrauhan.
Kuten perheelliset tietävät, yleensä äiti on se henkilö, joka huolehtii aivan kaikesta ja kaikista. Hän tarkastaa, onko mukana vaipat, eväät, varavaatteet, kuravaatteet, oksennuspussit ja tietenkin lapset. Hän järjestää, suunnittelee ja aikatauluttaa. Yleensä käy myös niin, että siinä hässäkässä oma hyvinvointi jää unohduksiin, ehkä jopa kokonaan. Näin on käynyt minulle viimeisen kuuden kuukauden aikana, jolloin olen yrittänyt huolehtia paitsi työstä, perheestä ja parisuhteesta myös vapaaehtoistyöstä, josta on muodostunut lähes arkirutiini. Olen siis suoraan sanottuna ollut aivan finito.
Mikä voisikaan siis olla tässä tilanteessa palkitsevampaa kuin muutaman päivän irtiotto kaikesta. Matkaseurana kansainvälisiä ihmisiä, jotka jakavat saman intohimon reissaamiseen. Porukkamme koostui ruotsalaisesta Fantasiresorin Sofiasta, brittiläisen Inside the Travel Labin Abista ja hollantilaisen The Travel Testerin Nienkestä.
Kolmen tunnin junamatka Helsingistä Seinäjoelle sujui kuin huomaamatta. Muistin jälleen, kuinka pidänkään junalla kulkemisesta. Se on helppoa, nopeaa ja mielekästä. Tietsikka pysyi sähköissä, nettikin toimi koko matkan ja jaloittelemaan sekä vessaan pääsi koska vain. Suomi näyttäytyi ikkunasta ohikiitävänä talviparatiisina. Aina kun juna hidastui, kaikki syöksyivät nappaamaan kuvia. Bloggaajien kanssa onkin kiva matkustaa, kun ei koskaan tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että on liikaa kameran tai kännykän lumoissa. Snapin (@Perhematkailu), Instan (@familytraveblog), Twitterin (@perhematkailu) ja Facen (Lapsiperheenmatkat.fi) tilit laulavat kaikilla pitkin matkaa.
Oli iloinen yllätys, että hotellimme sijaitsi aivan Seinäjoen aseman vieressä. Kävelymatkaa oli vain muutama minuutti. Hotelli Alma on rautatieläisten vanha seurojen talo, joka toimii edelleen, paitsi suosittuna hääpaikkana ja herkullisena ravintolana, myös idyllisenä hotellina. Hotellihuoneet on jaettu kahteen eri taloon. Keltaiseen kodikkaaseen puutaloon, joka on samalla myös päärakennus sekä punatiiliseen, 1920-luvulla rakennettuun vanhaan höyryvetureiden vesitorniin, jonne on viime syksynä remontoitu kuusi hotellihuonetta. Meidän huoneemme sijaitsivat jälkimmäisessä.
Meitä odottivat isot, coolisti viimeistä yksityiskohtaa myöten sisustetut huoneet, joita täydensi oma sauna, iso kylpyhuone ja pehmeä parivuode, jonka neljä jättimäistä tyynyä suorastaan huusi minulle: ” Tule jo painamaan pää näihin pehmeisiin untuviin.” Parasta kaikessa oli kuitenkin se, että seuraavat kaksi yötä Alma-hotellin kaksimetrisessä sängyssä nukkui vain yksi ainoa ihminen, ja se olin minä.
Olisin aivan heittämällä viettänyt tässä hotellihuoneessa myös kaikki Seinäjoen kolme päiväämme. Nukuin kuin tukki, ihan koko yön. Levittäydyin xsänä keskellä sänkyä, ilman että kukaan potki minua mustelmille tai herätti haluamalla vettä, pissalle tai pahan unen pois. Enkä kuullut junan junaa kulkevan ohi, siitä huolehtivat erikoisikkunat sekä 70 sentin paksuiset tiiliseinät. Sen verran mietin kuitenkin lapsia ja miestä, että jos tulisimme yhdessä koskaan paikan päälle, niin silloin haluaisin varata meille vesitornin huipulla olevan sviitin, jossa kaiken muun lystin lisäksi oli vielä oma poreamme. Se kuulosti täydelliseltä perhekäyttöön.
Näillä yöunilla oli mahtava aloittaa seuraavan päivän seikkailut Seinäjoella. Niistä lisää seuraavassa postauksessa.
– Inari
No Comments