Kaupallinen yhteistyö Tosi Lapin kanssa.

Lähdimme nelivuotiaan lapseni Lucian ja 73-vuotiaan isäni eli ”paapan” kanssa Lappiin Enontekiön Kilpisjärvelle ja Hettaan syysvaellukselle tai ehkä paremminkin sanottuna seikkailulle. Valitsimme kohteeksemme Enontekiön, koska en ollut koskaan aiemmin käynyt siellä, mutta olin kuullut sen mielettömistä tunturimaisemista paljon ennakkoon. Olimme reissussa viikon, josta vietimme kilpisjävellä neljä päivää ja loput Hettassa.

Halusimme tehdä reissu kevyesti, niin että lapsi nauttisi yhtä paljon kuin me aikuisetkin, eikä tekemisestä tulisi suorituspaineita. Tässä postauksessa kerron kohokohdistamme reissulla ja annan vinkkejä Lapin matkalle lasten kanssa.

Kuohkimajärven varaustupa ja kolmen rajan pyykki

Matkamme alkuun päätimme tehdä pienen vaelluksen kunnon erämaahan. Isäni on kokenut erämaankävijä ja Kilpisjärvi hänelle tuttua seutua, joten hän ehdotti heti matkaa Kuohkimajärven tuvalle ja kolmen rajan pyykille. Lucia ei ollut juurikaan kävellyt aiemmin muutamaa kilometriä pidempään, joten jännitin etukäteen hiukan, mitenköhän hän mahtaa jaksaa.  Otimme kannettavaksemme hänen tavaransa, paitsi lelut kulkivat hänen omassa pikku-repussaan, pakkasin kunnon herkkupussit matkaan, ja lähdimme reissuun.

Kuohkimajärvelle kulkee hieno, noin 11 kilometrin vaellusreitti Kilpisjärven kylästä yli Mallatuntureiden, mutta läheiseen satamaan voi myös kulkea järven yli Malla-laivalla. Siitä on kolmen kilometrin kävely kohteeseen. Valitsimme jälkimmäisen ja se oli juuri oikea valinta nelivuotiaan lapsen kanssa. Kolmen kilometrin kävely taittui kahdella tauolla ja hymyssä suin sekä huipentui hienosti rajapyykille. Luciasta oli erityisen hauskaa päästä juoksemaan rajapyykkiä ympäri ja miettiä, milloin oli Norjassa, Ruotsissa tai Suomessa.

Yövyimme Kuohkimajärven varaustuvassa, jossa oli valmiina patjat ja hyvä keittiövarustelu. Maja varataan ja maksetaan etukäteen Metsähallitukselle ja avain haetaan tupaan Kilpisjärven luontokeskukselta – jossa oli muuten hauska luontopeli lapsille. Näin tiedät jo ennalta, että mahdut tupaan nukkumaan. Samalla vältyt mm. makuualustan mukaan ottamiselta ja astiatkin olisi voinut jättää kotiin, sillä tuvalla oli erinomainen keittiövarystus. Myös patjat ja  tyynyt sekä filtit löytyvät, jos makuupussiakaan ei sattuisi olemaan mukana.

Päiväretkiä tunturiin: Baikkasvarri ja Pyhäkero

Sen sijaan, että olisimme suunnitelleet yhdessä lapsen kanssa pitkää, monen päivän vaellusta, päätimmekin tehdä varaustuvalta Kilpisjärvellä sekä myöhemmin yöpymispaikastamme Hetan kodasta Hettassa, päiväretkiä tunturiin.

Pakkasimme reppuun mukaan eväät ja teimme Kuohkimajärveltä Ruotsin puoleiselle vastapäiselle Baikkasvarrin tunturille noin viiden kilometrin kävelyn. Reitti oli merkattua selvää polkua ja verkkainen kävely vei noin nelisen tuntia edes-takaisin. Se oli meille erinomainen tapa ottaa erämaa haltuun niin että kaikki nauttivat. Lucia jaksoi hienosti kävellä ja vasta varaustuvalla nuukahti täysin. Hän ottikin sitten kolmen tunnin päikkärit. Minä vain kahden.

Samaa taktiikkaa toteutimme Hettassa. Saimme lunastettua pientä maksua vastaan Hetan kodalta Pyhäkeron juurelle vievän yksityistien avaimen. Ajoimme tien päähän, josta lähti 1,5 kilometrin upea metsäreitti Pyhäkeron juuressa sijaitsevalle autiotuvalle. Metsä oli täynnä kiipeilyyn kutsuvia ikipuita, ja vaikka reitti oli lyhyt, niin siihen kului helposti pari tuntia, pitihän jokaiseen puuhun tietenkin kiivetä.

Jos unelmissa on Hetta-Pallas-vaellus Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, voi Hetan kodalta tilata myös venetaksikyydin reitin alkuun Ounasjärven toiselle puolelle sekä auton kuljetuksen määränpäähän. Tapasimme toisenkin kolmen sukupolven vaellusporukan, jossa nuorin kulkija oli vain 3-vuotias ja vanhin 78. He aikoivat kävellä vaelluksen neljässä päivässä ja yöpyä varaustuvissa matkalla. Myöhemmin saimme kuulla, että heidän reissunsa oli sujunut hyvin ja pikku-poika oli jaksanut erinomaisesti kävellä.

Saanan valloitus lapsen kanssa

En olisi kyseisenä aamuna todellakaan uskonut, että Lucia jaksaa kävellä vielä muutaman kilometrin tunturin laelle, se oli nimittäin reissun ensimmäinen ja ainut aamu, kun marina iski pikkuiseen. Mutta niin me vaan kuitenkin lähdimme Saanaa valloittamaan ja vaikka nousu oli todella jyrkkä, tuli joka metrillä pikkuiseen enemmän intoa. Liekö porkkanana toiminut Saanan puolivälissä sijaitseva trampoliini. Se on joutunut sinne ilmeisesti ei-suunnitellusti, mutta täytyy sanoa, että näin äitinä olin nähtävyydestä kovin onnessani. Se oli paitsi tunturin odotetuin juttu, niin oli myös todella hieno kokemus pomppia monen sadan metrin korkeudessa. Maisemat Saanalta olivat henkeäsalpaavat. Eikä nousuun ja laskuun kulunut kuin muutama tunti. Emme menneet aivan laelle saakka, mutta näin lapsen kanssa trampoliinillekin asti kulkeminen riitti todella hyvin. Reitti alkaa Kilpisjärven retkeilykeskuksen takaa.

Muuta mukavaa: Jyppyrä ja Hetta Huskies

Vietimme viimeiset päivät Lapin matkastamme Hettassa. Siellä yllätti kohteen monipuolisuus. Ensimmäisenä iltana saimme paikallisilta kyydin paikallisen laskettelurinteen ja vaaran, Jyppyrän laelle. Normaalisti sinne kävelee noin vartin Hetan eli Tunturilapin luontokeskukselta. Sieltä avautuvat upeat maisemat Pyhäkerolle ja Pallas-Yllästunturin-kansallispuistoon. Jyppyrän laella sijaitsee hieno kota polttopuineen ja makkaratikkuineen, joten älkää unohtako makkaroita ja kuumaa juotavaa. Aivan mielettömän kiva pieni retkikohde.

Hetan matka huipentui vierailuun Hetta Huskies – farmilla, joka on muuten saanut  vastuullisen turismin tunnustuspalkinnon.  Koirafarmilla on yli 200 koiraa ja niistä pidetään hyvää huolta, koirille voi myös alkaa kummeiksi, vanhan koiran voi adoptoida ja koirilla on oma kenttäsairaala  ja vanhustenkoti. Husky-farmilla voi siis myös hyvin vierailla kesäisin ja päästä esimerkiksi tutustumaan toimintaan, mukaan ruokintaan tai vaikka pienten pentujen kanssa lenkille, kuten me teimme.

Kaikin puolin Lapin matkamme Enontekiölle oli todella onnistunut. Varustuksilta pärjäsimme syyskuun alussa hyvin välikausivaatteilla ja teknisellä kerrastolla sekä taukovillapaidoilla. Koska oli jo pakkasöitä, ei hyttysiä näkynyt reissussa lainkaan. Eniten koko hommassa hämmästytti nelivuotiaan jaksaminen. Hän olisi taatusti taapertanut erämaassa viikon putkeen, kunhan päivämatkat vain olisivat olleet siedettävän pituiset. Eniten lähteminen onkin kiinni omasta asenteesta.

Liikuimme Enontekiöön ja takaisin auto-yöjunayhdistelmällä Helsingistä Kolariin. Se onkin paras tapa suunnata reissuun, sillä julkiset bussiyhteydet ovat Kolarista Kilpisjärvelle huonot.

Haaveilen jo paluusta takaisin näihin upeisiin maisemiin. Ehkäpä jo talvella koko perheen kanssa?

Ruskaretkiterveisin

Inari

+ reissukaverit Lucia ja Paappa

Äidin Puheenvuoron kanavalta voit fiilistellä koko matkan videon muodossa.