Ihana valo herättää minut, avaan ikkunaluukut ja ihastelen yli 1000 metriä korkeille vuorille avautuvaa maisemaa. Kukkia ja tuoksuja haistellen, lähitalojen ääniä kuunellen herään uuteen päivään uudessa ”kodissani”: linnut laulaa, kukko kiekuu, koira haukkuu, autot tuntuvat ajavan kilpaa pikkuisilla vuoristoteillä. On kuitenkin hiljaista, minun kolmen pojan metelöintiin tottuneille tärykalvoilleni, melkein liiankin hiljaista.
Levitän joogamattoni terassille.
Haukka, varjoliitäjä ja ne vuoret, en saa niistä tarpeekseni. Miten vuoret voivatkin olla näin erilaisia? Viikon sain elää yli 3000 metriä korkeiden, lumihuippuisten vuorten keskellä ollessani mukana Expedition Arcadalla, nyt täällä aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Odotan jo kävelyretkiä tuonne vuorille. Mutta enemmän odotan pian saapuvia poikiani sekä ystävääni Katia lapsineen.
Lähden kauppaan. Päätän piipahtaa Grassen hajuvesikaupungissa lounaalla. Pärjään jo ihan hienosti neulan ohuilla kaduilla ja sujautan auton parkkihalliin aivan kaupungin vanhan keskustan ytimeen. Kuljeskelen hetken pitkin kaupungin katuja ja näen, että paikalliset pesvät lauantaisin pyykkiä, lähes jokaisen ikkunan takana roikkuvat pyykit kuivumassa. Minäkin pesen pyykkiä myöhemmin tänään.
Grassen hajuvesikaupungin vanha keskusta hurmasi tunnelmallaan.
Teen ostokset La Plan de Grassen kaupunginosassa espanjalaisessa Dia% -marketissa. Talomme omistaja Jayne suositteli kauppaa loistavan lihatiskin takia. Minuun iskee hulluuskohtaus jo vihannesosastolla: artisokkia, passionhedelmiä, tuoreita yrttejä, sipuleita, tuoretta valkosipulia, retiisejä, salaatteja, meloneita, mansikoita, parsaa ja vaikka mitä. Entäs se lihatiski? Milloin olet viimeksi ostanut jauhelihaa, joka jauhetaan siinä odottaessasi? Ostan myös erilaisia valmiiksi tehtyjä vartaita.
Lopulta kärryt ovat niin täynnä, ettei niihin mahdu enää mitään… Kassalla aiheutan huvitusta ja hämmennystä: ”onko teillä juhlat?”, ”aika iso perhe”, ”käytkö kaupassa vain kerraan kuussa?” En selvästikään osannut tehdä ostoksia ranskalaiseen tapaan kuin paikallinen perhe.
Illalla noudan lentoasemalta porukkamme ja on ihanaa saada omat metelöivät pöntöt taas syliin ja kainaloon. Talo herää henkiin. Uima-allasta testataan iltauinnilla. Kohotamme maljat yhteiselle kuukaudelle ja herkuttelemme kanasalaatilla ennen nukkumaanmenoa.
Jälleennäkemiseen tiivistyi iloa, jännitystä ja kiukuttelua. Onnea rakkaista!
Ensimmäiset kaksi päivää saamme nauttia ihanasta auringosta, helteisestä lämmöstä ja uima-allaselämästä. Altaalle teemme mukaan raikasta boolia, se maistuu meille kaikille.
Uima-allaspäivän booli:
2 osaa limonadea
1 osa vettä (vissyä)
tuoretta minttua
2 appelsiinia puristettuna hedelmälihoineen
1 lime paloina kuorineen
1 passionhedelmä
jäitä
Aurinkorasvaa kuluu reilusti, altaan vesi viilentää sopivasti. Lounaaksi nautimme ihanan Omelette au lardons eli pekonimunakkaan sekä reilusti tuoretta salaattia. Illan viilentyessä grillaamme. Samanlaisella menulla mennään myös toisena päivänä. Aamulla juostaan tietysti kylän leipomoon ostamaan tuoreita croissantteja ja lämmintä patonkia. Tällaiseen elämään voisi vaikka tottua.
Mutta mehän tultiin tänne elämään arkea ja paikallista elämää, mitä se sitten on?
Ensivaikutelmia paikallisesta elämästä ja koulusta kerromme huomenna.
– Inna-Pirjetta
Lue tästä mistä tässä #kuinpaikallinenperhe -projektissa on kyse? Kuinka sujui äidin oma roadtrip tänne Etelä-Ranskaan entä miksi paniikki meinasi iskeä juuri ennen lähtöä?
2 Comments
Grasse … en malta olla kertomatta tätä: aikoinaan olin menossa työmatkalle Sophia Antipolikseen ja Valbonneen. Ja sinne ei helpolla pääse paitsi autolla, joten illalla auto alle Nizzan kentältä. Oli minulla joku ajo-ohjekin, mutta missasin ekan risteyksen, mutta jatkoin sitten kuitenkin kun tienviitoissa oli sopivan oikeantuntuisia nimiä. GPSiä ei vielä tuolloin ollut. Ajelin sitten pieniä teitä ja tiukkoja mutkia ja välillä aika korkealla, mutta löysin lopulta hotellin.
Parin päivän päästä oli sen verran löysä iltapäivä, että tarjoutui tilaisuus lähteä käymään Grassessa ja ajelin sitten päivänvalossa samoja reittejä – ja olin lyödä jarrut pohjaan ja lopettaa saman tien. Yöllä, kun en nähnyt miten tiukkoja mutkia ja miten korkealla olin, niin menihän nuo, mutka kerrallaan, mutta päivällä oli melkein liian hurjaa!
Mukavia päivä noilla seuduilla teille kaikille!
Kiitos Pirkko ihanan muiston jakamisesta kanssamme. Kyllä näillä teillä helposti alkaa hirvittämään jos sille fiilikselle antaa vallan. Pakko vaan yrittää pitää pää kylmänä – huomenna Cannesiin!